Odotan, odotan...

Yleisön pyynnöstä täytyy nyt kirjoitella reissun päätöksestä. Edellisen tekstin jälkeen vietimme reissussa vielä kaksi päivää, mutta totaalisen kirjoittamiseen kyllästymisen takia päivistä kirjoittaminen jäi kokonaan. Reissullamme siis oli 116. ja 117. päivä, joista ensimmäisenä siirryimme lentokenttähotelliin odottamaan seuraavan päivän lentoa ja fiilistelemään Suomeen paluuta. Viimeinen päivä kului lentokoneessa ja Suomessa odotti kirpeä noin 10 asteen pakkanen sekä luminen maa. Hieman meinasi harmittaa, että Helsinki-Vantaan lentokentälle laskeutuva Bangkokin lento jätti meidät jonnekin kauas terminaalista ja jouduimme värjötellä ulkona ja bussissa jonkin aikaa ennen kuin pääsimme sisätiloihin ja pukemaan päällemmme meitä odottaneet lämpöiset vaatteet. Suomeen palaaminen oli kuitenkin odotettu juttu ja sai aikaan todella hyvän mielen.

Sen jälkeen on tullutkin odotettua vielä monia muitakin tapahtumia. Seuraavaksi odotettiin koiramme näkemistä ja tietenkin kummankin vanhemmat tuli siinä sivussa nähtyä. Automatkan aikana tuli useaan otteeseen jännitettyä, muistaako koiramme vielä meidät ja miten tuo ensimmäinen tapaaminen reissun jälkeen sujuu. Olin ollut ihan turhaan huolissani: koira muisti meidät ja oli hyvin iloinen nähdessään meidät jälleen. Sen verran oli reissu koiraamme vaikuttanut, että hieman tuntuisi pelkäävän, ettemme tule takaisin, jos jätämme hänet yksin. Eiköhän tuo kuitenkin ajan kuluessa tuosta taas normaaliksi muutu. Niin ja olihan tuo muutenkin muuttunut: painoa oli tullut lisää 300 grammaa, mikä tuollaisessa pienehkössä koirassa on suuri määrä. Sitten pitikin odottaa joulua ja jouluruokia. Niin ja Tommi sai lopulta myös ne kaipaamansa irtokarkit, vaikka ne eivät aivan samalla tavalla tuntuneet maistuvan kuin ennen reissua.

Joulun ja uuden vuoden jälkeen emme enää malttaneet odottaa omaan kotiin pääsyä, joten heti uuden vuoden ensimmäisenä päivänä pakkasimme auton ja suuntasimme takaisin Vaasaan. Omassa kodissa touhaaminen ja puuhaaminen tuntui neljän kuukauden lomailun ja vain olemisen jälkeen mukavalta. Koko asunto tulikin puunattua lattiasta kattoon ja laitettua enemmän tai vähemmän uuteen uskoon. Edelleenkin on monia asioita odotettavana: kaikkia kavereita ei olla vielä ehditty tavata ja jopa luentojen sekä tavallisen opiskelijan arjen alkamista odottaa innolla.

Uusi vuosi, uudet kujeet. Tänä vuonna tuskin lähdetään vastaavalle reissulle, joten siinä mielessä on ainakin uudet kujeet. Muilta osin en osaa vielä erityisemmin sanoa, mitä vuosi tuo tullessaan, mutta silloin tällöin kirjoittelen varmasti kuulumisia ja muuta mieltä askarruttavaa blogiini. Pysythän siis kuulolla, vaikka todellakaan en lupaa kirjoittaa päivittäin kuten reissun aikana oli tapana ja tuskinpa ketään kiinnostaisikaan lukea, mitä tällainen tavallinen opiskelija tekee luentojen välissä ja mitä syö yliopistolla lounaaksi (ja mitä tuo kaikki maksaa)...

Toivotetaan tähän loppuun nyt vielä pakolliset hyvät uudet vuodet eli oikein valtaisan mahtavaa, menestyksekästä, onnellista ja edellistä parempaa alkanutta vuotta kaikille!

114. ja 115. päivä reissussa: "Missä ne liukumäet on?"

Maanantaina päätimme viettää päivän kaupungin laidalta löytyvässä ostoskeskuksessa, jonka yhteydessä on myös IKEA. Päivään kuului joululahjojen hankintaa, itselle shoppailua sekä lähestyvän kotiinpaluun fiilistelyä IKEAn lihapullien muodossa. Monenlaista mukavaa tarttui mukaan. IKEAstakin löytyi kaikenlaista hankittavaa, mutta niitä nyt olisi ollut aivan liian vaikea lähteä tuomaan, joten oli tyydyttävä ostoskeskuksen muiden kauppojen tarjontaan. Ei tarvinnut Tommiakaan yhtään suostutella lähtemään IKEAan, kun oli tiedossa, ettei täältä voitaisi mitään tavaraa ostaa.

Seuraavalle päivälle olimme sopineet uuden yrityksen vesipuistossa vierailulle. Tällä kertaa otimme suosiolla taksin ja pääsimme perille. Alue on oikeastaan vesipuiston ja huvipuiston yhdistelmä eli samalla lipulla pääsee kahteen paikkaan. Hinnoittelu on tehty niin, että paikalliset maksavat lipusta 400 bahtia ja ulkomaalaiset 900 bahtia. Jälkimmäinen hinta oli kaikkien mielestä aivan liian korkea. Varsinkin, jos otetaan huomioon, että saavuimme puistoon kolme tuntia ennen vesipuiston sulkeutumista. Saimmekin neuvoteltua sisäänpääsyn kaikille viidelle 400 bahtin eli noin 10 euron hintaan. Vesipuistossa päästiin nauttimaan virkistävästä vedestä ja huimista liukumäistä. Puisto oli vierailun arvoinen ja ajoi asiansa, mutta 900 bahtia olisi ollut tasoon nähden aivan liikaa.

Päivän päätteeksi pääsimme vielä muutamaan huvipuiston laitteeseen, joten puistosta tuli nautittua koko rahan edestä. Sen jälkeen puisto menikin kiinni ja oli aika lähteä. Otimme jälleen taksin ja pääsimme kokemaan jonkinlaisia Bangkokin ruuhkia, joissa matka ei tuntunut etenevän alkuunkaan. Lopulta pääsimme perille suhteellisen jouhevasti ja railakkaan päivän jälkeen uni maistui.

112. ja 113. päivä reissussa: "Onhan noita markkinoita jo nähty."

Lauantai oli laiska lauantai emmekä tehneet mitään erityistä. Tyydyimme lähinnä kiertelemään uuden majapaikkamme lähistöllä. Sunnuntaina tarkoituksemme oli mennä Chatuchakin viikonloppumarkkinoille, mutta saimme toisen ehdotuksen, josta emme voineet kieltäytyä. Tommin veli seurueineen sattui jälleen samaan kaupunkiin samaan aikaan ja kertoivat menevänsä vesipuistoon, jonne myös me voisimme tulla. Onhan noita markkinoita jo nähty, joten päätimme lähteä mukaan.

Aamupalaksi nautimme kaikki vohveleita, minkä jälkeen lähdimme kohti vesipuistoa. Puiston nettisivuilta olimme katsoneet paikan sijainnin kartalla ja ohjeet, kuinka sinne pääsisimme. Ohjeita noudatettuamme ja pienen (noin 2 kilometriä suuntaansa) reippailun jälkeen totesimme, että ohjeet olivat väärät. Tämän jälkeen tarvittiin uusi suunnitelma, koska yksikään taksikuski ei tiennyt mistä puhuimme, kun yritimme kertoa heille vesipuistosta. Uutta suunnitelmaa hiottiin kauppakeskuksessa ja lopulta päätös oli, että menisimme erääseen Fantasia Lagooniin kaupungin toiselle laidalle. Kyseinen paikka on ostoskeskuksen katolla ja siellä ainakin kuvien perusteella olisi altaita, liukumäkiä ja poreita. Tällä kertaa noin kolmas taksikuski tiesi paikan, koska näytimme hänelle osoitteen thain kielellä.

Altaille päästyämme olimme onnellisia, vaikka paikka ei ollut ihan sitä mitä kuvien perusteella olisi voinut odottaa. Pojat kävivät laskemassa liukumäkeä kolme kertaa, minkä jälkeen joutuivat lopettamaan, koska valvoja tuli sanomaan, että heillä tulisi olla lakit päässä. Tuota hetken ihmeteltyämme ja tilannetta tarkkailtuamme huomasimme, että kaikilla paikallisilla (muita siellä ei ollutkaan) oli lakit päässä. Tuon jälkeen yritimme vielä toiseen altaaseen, mutta jälleen samasta asiasta tultiin sanomaan emmekä päässeet alkua pidemmälle. Lakin vuokraaminen ei houkutellut, joten lopulta tuosta käynnistä tuli vain 100 bahtin eli noin 2,50 euron arvoinen suihku.

Vesipuistoissa käyminen ei siis ollenkaan ottanut onnistuakseen tämän päivän aikana. Otimme jälleen taksin ja tällä kertaa suunnaksi Victory Monumentin, jonka tiesimme taksikuskien tietävän. Matkalla meidät (ja kaikki muut autot tiellä) pysäytettiin tien reunaan ja taksikuski ilmoitti heidän sulkeneen tien kuninkaan vuoksi. Yllättäen ketään ei enää harmittanut mittariin kertyvä summa vaan aloimme kurkkia olkamme taakse kuningasta odottaen. Ohitsemme ajoikin useamman poliisiin, hienon auton sekä armeijan kulkuneuvon saattue ja sitten se oli ohi. Matka jatkui taas aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pääsimme monumentille hyvin ja saimme senkin nähtävyyden ruksata listaltamme. Pojilla ei tässä vaiheessa ollut mielessä mitään muuta kuin olusille pääseminen, joten sinne suunnattiin ja ilta jatkui vielä useamman tovin mukavissa merkeissä.

110. ja 111. päivä reissussa: "Milloin tää oikein alkaa?"

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä dormissamme (eli makuusalissamme) nukkui hyvin ainakin yksi henkilö, mutta tuskin sen useampi. Eräs mies kuorsasi niin lujaa, etten ole ennen vastaavaa kuullut. Yritin kuunnella musiikkia, jotta kuorsaus peittyisi. Vaikka musiikki oli täysillä, kuorsaus ei peittynyt ja vaikka olisikin, olisi musiikki ollut niin lujalla, etten olisi saanut unta. Siinä useamman ihmisen kesken mietittiin, mitä asialle voitaisiin tehdä. Lopulta miehen tyttöystäväkin saatiin hereille ja hän tiesi, miten kuorsauksen saa loppumaan ja loppuihan se. Loput yöstä meni ilman kuorsausta ja nukkuminen onnistui, kunhan vain sai uudelleen unta.

Päivällä päätimme tutustua erääseen vähän erilaiseen nähtävyyteen. Vuorossa oli nimittäin CentralWorld Plaza eli koko koillisen Aasian suurin kauppakeskus. Kerroksia oli jälleen useita ja ne olivat laajoja. Kauppoja löytyi joka lähtöön ja jotain pientä taisimme löytää - tällä(kin) kertaa kuitenkin itsellemme. Ostoskeskuksen ylimmässä kerroksessa on todella suuri elokuvateatteri. Tarjonta kaikissa elokuvateattereissa on samanlainen, mutta tunnelma oli ehdottomasti paras Siam Paragonin elokuvateatterikerroksessa.

Illan ratoksi halusimme käydä katsomassa elokuvan, joten suuntasimmekin siihen parhaimpana pitämäämme teatteriin. Elokuvaksi valitsimme uuden Hobitin. Evääksi ostimme kummallekin ison kasan poppareita ja ison juoman. Näytös alkoi viideltä, joten noin varttia vaille yritimme päästä salin ovelle. Turvatarkastuksen tyttö kuitenkin sanoi, että lähemmäksi pääsee vasta viittä vaille. Hieman ihmettelimme tuota tiukkaa aikataulua, mutta eihän siinä auttanut kuin odotella.

Tunnollisina menimme sisään heti kun se oli mahdollista ja etsimme paikkamme salista. Sali oli tyhjä ja ihmisiä näytti tulevan todella hitaaseen tahtiin. Syy tähän selvisi hyvin pian. Ennen elokuvaa katsoimme ensin trailereita, sitten tavallisia mainoksia, tämän jälkeen jälleen trailereita ja vielä kerran mainoksia. Aikaa emme ottaneet, mutta tuossa pyörähti varmasti vähintään puoli tuntia. Tuon puolen tunnin aikana sali täyttyikin hiljalleen. Ennen elokuvan alkua tuli vielä Thaimaan kansallislaulu, jonka ajaksi kaikki nousivat seisomaan ja kankaalla näytettiin kuvia kuninkaasta. Elokuva oli hyvä ja täysin sen pitkän odottamisen arvoinen.

Perjantaina jouduimme jättämään majapaikkamme. Olimme varanneet sen vain neljäksi yöksi siinä toivossa, että voimme pidentää vierailuamme siellä ollessamme. Paikka oli kuitenkin varattu täyteen jo ensimmäisenä päivänämme siellä, joten jouduimme etsiä uuden majapaikan. Varasimme erään kaupungin toiselta puolelta löytyvän pienen guesthousen. Sinne pääseminen oli suhteellisen helppoa ja perillä meille kerrottiin, että olimme ainoat vieraat ja oikeastaan viimeiset vieraat ennen kuin he muuttavat uuteen paikkaan. Majatalo on siis käytännössä erään pariskunnan koti, jonka huoneita he ovat vuokranneet edulliseen hintaan matkailijoille. Molemmat ovat oikein mukavia ja avuliaita.

108. ja 109. päivä reissussa: "Kaikenlaisia kortteja sitä pitää kans olla."

Tiistain aikana kävimme Bangkokin keskustan alueella sijaitsevassa kahdessa ostoskeskuksessa tekemässä jonkinlaisia jouluostoksia. Ensimmäisenä kävimme Siam Paragonissa, joka oli kooltaan valtava. Tarjontaa oli laidasta laitaan ja ostoskeskuksen väitetään erikoistuneen luksus -tuotteiden myyntiin. Jotenkin en ymmärtänyt, kuinka H&M sopi tuohon kuvaan. Toinen ostoskeskus oli lähes ensimmäisen vieressä ja nimeltään Siam Discovery. Tämä ei ollut aivan yhtä suuri kuin ensimmäinen, mutta paljon erilaisia kauppoja sieltäkin löytyi. Koko päivän saimme kyseisissä ostoskeskuksissa tuhlattua ja käveltyä tuli paljon.

Bangkokissa tunnutaan tykkäävän kaikenlaisista korteista, joiden on tarkoitus helpottaa elämää. Skytrainia varten on oma korttinsa, jolle ladataan rahaa matkustamista varten. Tuollainen tietenkin löytyy jokaisesta suuremmasta kaupungista. Sen lisäksi kannamme mukanamme majapaikan oveen sopivaa avainta, jollainen tietenkin löytyy monesta majoituksesta. Kolmanneksi kortiksi jouduimme tiistaina hankkimaan kortin ruokailua varten. Löysimme paikallisen supermarketin yhteydestä suhteellisen edullisen ruokailualueen. Ruokaa ei kuitenkaan voinut maksaa rahalla vaan raha täytyi ladata kortille, jota näyttämällä ruoka sitten maksettiin. Paikallisilla oli varmasti jälleen hauskaa, kun seurasivat yritystämme selviytyä tilanteesta.

Shoppailu on sen verran väsyttävää puuhaa, ettemme halunneet enää keskiviikkona käyttää aikaamme kauppoja kierrellen. Päätimmekin olla oikein turisteja ja vierailla Jim Thompsonin Bangkokiin rakentamassa talossa, jossa on yhdistettynä perinteistä thaimaalaista sekä länsimaalaista kulttuuria. Talo oli hyvin mielenkiintoinen. Siihen ei kuitenkaan päässyt tutustumaan omin avuin vaan oli pakko osallistua ohjatulle kierrokselle. Oppaan kanssa kierrettäessä sai kuulla kaikenlaisia yksityiskohtia talosta, herra Thompsonista ja perinteistä. Tämä talo oli tietysti erityisesti historiansa puolesta meidän mieleemme.

Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta jäi oppaan kertomasta tarinasta mieleen. Thompson syntyi hevosen vuonna ja kaikkien hevosen vuonna syntyneiden tulisi olla varuillaan ja tarkkana täyttäessään 61-vuotta. Thompson katosi vaeltaessaan Malesiassa ja oli tuolloin 61-vuotias. Vaikka olimme aiemmin ajatelleet, ettemme ostoskeskuksissa kävisi, eksyimme kuitenkin päivän päätteeksi yhteen keskustan keskuksista. Halusimme lähinnä tietää, onko keskus vierailun arvoinen ja saada myös vatsoihimme täytettä. Jälkimmäinen suoritettiin onnistuneesti ja keskus osoittautui jokseenkin vierailun arvoiseksi, vaikkakin (sekin) aivan liian suureksi.

106. ja 107. päivä reissussa: "Mä oon niin poikki!"

Sunnuntaina olikin jälleen vuorossa uusiin maisemiin siirtyminen. Päivä menikin lähtöä odotellessa ja viimein kuudelta illalla pääsimme bussin kyytiin ja matkaan. Edessä oli noin 12 tunnin matka Bangkokiin. Bussi oli lastattu täyteen jos jonkinlaista reissaajaa ja turistia. Tällä kertaa bussikin vaikutti sellaiselta, mitä meille oli luvattu ja mukavuudet olivat korkealla tasolla. Kovin kauaa emme ehtineet matkaa tekemään, kun meidät jo käskettiin ulos ja vaihtamaan toiseen kadulla odottaneeseen linja-autoon. Tämä uusi auto ei sitten ollutkaan enää ihan niin hieno ja moderni. Ilmastointi siitäkin löytyi, mutta se oli aivan liian kovalla ja koko autollinen matkaajia paleli.

Minä tietenkin sain nukuttua bussissa oikein hyvin (missä en muka nukkuisi?), mutta Tommilla unet jäivät vähän vähemmälle eikä hän omien sanojensa mukaan tainnut nukkua ollenkaan. Bangkokiin saavuimme noin kuudelta aamulla ja ennen kuin pääsimme edes ovesta ulos, kuulimme kaikki taksikuskien ihanat hyvät huomenet ja kyselyt siitä, minne tällä kertaa ajettaisiin. Me emme ajaneet heidän kanssaa mihinkään. Otimme vain laukkumme, selvitimme missä olemme ja lähdimme kävellen kohti lähintä skytrain -asemaa. Lähin asema vain sattui olemaan hieman alle viiden kilometrin päässä. Aamun valjetessa ja kaupungin heräillessä reippailimme tuon matkan täysvarustuksessa. Pääsyy tähän oli, ettemme saisi majapaikasta varattua huonetta kuitenkaan ennen kello 14 käyttöömme, joten aikaa meillä oli ja kuitenkin joutuisimme sitä jossain tuhlaamaan.

Skytrain -asema löytyi suhteellisen helposti emmekä edes menneet kertaakaan väärään suuntaan. Junalla matka majapaikkaan ei enää ollutkaan kovin pitkä ja olimme perillä kahdeksan aikaan aamulla. Aikaa oli siis vielä kuusi tuntia ennen kuin pääsisimme huoneeseemme. Jätimme tavaramme majapaikkaan ja lähdimme nauttimaan tukevaa aamupalaa sekä kuluttamaan aikaa lähistöä tutkaillen. Pari tuntia odottelimme myös majapaikan aulassa. Hieman ennen kahta pääsimme huoneeseemme ja aivan ihanaan lämpimään suihkuun. Suihkun jälkeen puhtaissa vaatteissa olo oli jokseenkin raukea, mutta unta päätimme säästellä iltaan asti, jotta saisimme silloin varmasti helposti unta. Maanantaina emme sitten sen kummemmin lähteneet vielä tutkimaan Bangkokia. Teimme kyllä jo monenlaisia suunnitelmia tulevien päivien varalle.

Vaikka emme vielä pientä käveleskelyä ja juna-ajelua erityisemmin ehtineet Bangkokiin tutustua, täytyy todeta, että kaupunki on paljon modernimpi ja länsimaalaisempi kuin mitä odotin. Lisäksi ehdimme jo tavata pari ihastuttavan mukavaa ihmistä. Junassa oli kaksi munkkia, joista toinen oli meihin selin ja puhui koko ajan. Luulin hänen puhuvan puhelimessa, mutta junasta lähtiessään huomasinkin hänen pitäneen puhetta matkustajille. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, mistä hän puhui. Lisäksi lähtiessään munkki vaihtoi Tommin kanssa muutaman sanan ja minäkin jotain sanoin, kun Tommi ei aivan kaikkea munkin puheesta ymmärtänyt. Myöhemmin mietin, olisinkohan edes saanut puhua, koska munkit eivät saa ottaa mitään vastaan suoraan naisilta tai istua naisten vieressä. Mietin, kuuluukohan naisille puhuminenkin tuohon joukkoon.

Ps. Tommin mielestä tekstin laatu on muuttunut huonommaksi ja töksähtelevämmäksi, kun aloin kirjoittaa tekstejä puhelimella, joten tästä eteenpäin palaan jälleen tietokoneen ääreen kirjoittelemaan. Pahoittelen, jos olet jotain vastaavaa teksteissäni huomannut, jos et huomannut mitään niin ei se mitään. Oman huomion mukaan tekstit ja kappaleet näyttäisivät lyhentyneen, koska teksti näyttää paljon pidemmältä puhelimen ruudulla kuin mitä sitten todellisuudessa onkaan.

104. ja 105. päivä reissussa: "Kala kuivalla maalla."

Perjantaita vietettiin jälleen Ao Nangin rannalla maaten ja vedessä uiskennellen. Aurinkorasva on käynyt vähiin eikä perjantain jälkeen puteliin jäänyt kuin pieni määrä rasvaa. Emme enää malta ostaa lisää, koska päivät rannalla on nyt lusittu. Näin ollen lauantai ei enää voinut olla rantapäivä.

Ennen lauantaita pääsimme kuitenkin nauttimaan paikallisesta elämästä torilla. Illaksi oli kaupungin keskustaan pystytetty tori, jolla myytiin edullista ruokaa ja ei niin edullista tavaraa. Söimme tikkuun asetetun rasvassa paistetun juustolla maustetun kierreperunan sekä perinteisiä nuudeleita ja ei niin perinteisen tulisen hedelmäsalaatin.

Lauantaina emme siis voineet enää mennä rannalle aurinkorasvan loppumisen takia. Päätimmekin viettää päivän Krabi Townissa. Söimme piknik aamupalan joen rannassa ja sen jälkeen käveleskelimme rantaa pitkin. Rannassa näimme erilaisia ja eri kokoisia rapuja sekä kaloja, jotka nousivat vedestä kuivalle maalle.